keskiviikko 25. helmikuuta 2009

25.2 Keskiviikko

Ensimmäinen uudisrakennus täällä jolla olin mukana. Kaikki on vielä alkutekijöissään, vain vesijohto oli vedetty taloon. Tänään oli tarkotuksena laittaa ensimmäinen kerroksen viemärin päät kuntoon valua varten. Tähän taloon viemäreitä ei tehty liimattavilla osilla, vaan laatikoista löytyi KWH-Pipen osia. Yksi täkäläinen lvi liike myy KWH:n osia, jossa jouduttiinkin käymään, koska työmaalla ei ollu ainuttakaan 50 osaa. Kyseisen liikkeen lattialla oli myös aikamoinen kasa Outokummun kuparia, taitaa suomesta eksyä enemmänkin osia sinne. Takaisin työmaalle mentiin oikoreittiä.
Kurankerääjä mallattuna paikalleen
Viemäriä kuva1
Viemäriä kuva2
Oikoreitti ja kyllä oli siinä tie :)

Kun hommat oli tuolla tehty lähdettiin korjaamaan putkivuotoa. Yhden t-haaran juotos oli alkanut vuotaa. Todettiin että koko t-haara täytyy vaihtaa, niin homma jätettiin sitten ens viikkoon, samalla on sitten muutakin hommaa siellä. Siellä oli hienot systeemit uima-altaalle, pitää ottaa kuva niistä myöhemmin.

Sitten oli vielä vesipostin asennus ja pesukoneen kytkentä. Vesiposti oli helppo etappi, kun jakotukki oli ihan vieressä ja varaus oli valmiina. Vesipostin osat haettiin vielä matkalla. Pesukoneelle oli hana valmiina, mutta poisto oli vain viemärin pää seinässä, siihen sitten liimailtiin kunnon poistoliitin. Tähän taloon oli aikaisemmin tehty jo paljon putki töitä laajennuksen yhteydessä. Laajennuksessa oli rakennettu myös sauna kunnon suihkutiloilla. Moni omakotitalo jossa on tullut nyt käytyä on olleet aika komeita, yhdessä oli jopa oma hissi ;)
Valmis vesipostin asennus

24.2 Tiistai

Piti olla liikkeellä hyvissä ajoin, ennen kuin aurinko alkaisi kunnolla lämmittämään, koska pitäisi olla tekemisissä aurinkolämmityksen kanssa. Järjestelmä piti tyhjentää, vaihtaa ilmakellon vuotava venttiili ja vaihtaa nesteet glykoliin. Kennoja oli neljä kaiken kaikkiaan ja glykoli pumpattiin koepaine pumpulla, saihan siinä hetken pumpata, vaikkei painetta laitettu kuin 3 baaria.
Uusittu ilmakellon sulku
Yks paneeleista

Seuraavaksi mentiin korjaamaan wc pönttö. Idoa tuo ei ollut nähnytkään, sisällä oli pikkusen eri näköiset systeemit. Varaosia täkäläisiin pyttyihin löytyy samaan tapaan kuin Idoihinkin, tuostakin pytystä uusittiin samalla kaikki sisuskalut.
Pöntön vanhat sisukset

Ennen päivän loppumista kunnostettiin vielä yks varaaja. Otettiin vastukset ulos ja puhdistettiin ne kalkista. Täälläpäin kun on aika kalkkinen vesi, noissakin vastuksissa oli jo parin millin kalkki kerros. Kalkin hajottaja on lähes ehdoton täällä. Sähkäri tarkisti vielä että varaajan vastukset on täysin kunnossa, samalla tarkasti myös muut kytkennät, että toimii kuten pitääkin.

23.2 Maanantai

Maanantai alotettiin pesukoneen asennusten parannuksella. Pesukoneelle ei ollut omaa hanaa ja viemäriliitos oli mitä oli, eli tehty espanjalaiseen tapaan. Pesukoneelle asennettiin oma hana ja viemäriin liimattiin kunnollinen liitos poistoa varten.
http://i148.photobucket.com/albums/s14/Juge127/Fuengirola/IMG_3213.jpg
http://i148.photobucket.com/albums/s14/Juge127/Fuengirola/IMG_3214.jpg

Seuraavassa kohteessa oli yhden vessan purku ja toisen kalustus. Ensimmäisestä purettiin pönttö ja vesijohdot pois.
http://i148.photobucket.com/albums/s14/Juge127/Fuengirola/IMG_3215.jpg
http://i148.photobucket.com/albums/s14/Juge127/Fuengirola/IMG_3216.jpg

Kuten kuvasta huomaa kaakelointi on tehty aika mielenkiintosesti. Kaakeleihin on vaan heitetty kasa laastia ja heitetty seinään kiinni.
Toiseen vessaan piti asentaa suihkutanko ja allas laittaa toimintaan. Altaan viemäriä ei saatu kuntoon, kun ei ollu tarvittavia osia, eipä siinä muuta kun hakemaan tarvittavat osat että saatiin allas kuntoon. Melko komiat hanat tuli tohon kämppään, tais olla täyttä messinkiä, ainakin paino sen mukaan.
http://i148.photobucket.com/albums/s14/Juge127/Fuengirola/IMG_3217.jpg
http://i148.photobucket.com/albums/s14/Juge127/Fuengirola/IMG_3220.jpg
http://i148.photobucket.com/albums/s14/Juge127/Fuengirola/IMG_3221.jpg

Illemmalla käytiin vielä kattomassa pari uutta hommaa, joista pitäisi laskea urakka. Monipuolista työtä.

perjantai 20. helmikuuta 2009

20.2. Ensimmäinen työpäivä

Noniin, eli tänään tuli oltua ensimmäinen päivä töissä. Aamusta käytiin asentamassa vesimittari kerrostalo huoneistoon, ja päivällä käytiin parissa paikallisessa putkiliikkeessä. Aika kummallisia osia täällä käytetään, viemärit on liimattavia elikkä osissa ei ole ollenkaan o-renkaita. Kokoja viemäreistä löytyy 32, 40, 50, 75, 90, 110, 125 ja 160, eli vähän laajempi valikoima kuin suomessa. Vessanpöntöt tulee osina, eli säiliö on erillisenä, tee-se-itse kokoamis sarjoja siis. Oraksen hanoja ei tunneta, Roca näytti olevan yleinen merkki, myös Grohen hanoja löyty. Kunnon lattiakaivoja ei löydy ollenkaan. Kuparit kyllä liitetään ihan mapress osilla tai sitten tinaamalla.

Vesimittari homman lähtötilanne esiin piikattuna:
http://i148.photobucket.com/albums/s14/Juge127/Fuengirola/Kuva739.jpg

Ja valmis asennus, laattoja vailla
http://i148.photobucket.com/albums/s14/Juge127/Fuengirola/Kuva741.jpg
Laatat on vähän heikosti kiinni. Tuolta katon rajasta piikattiin tavaraa pois, sen jälkeen kun siirsi jääkaapin pois alimmaisten laattojen edestä tuli nekin alas :)